Ismo Nieminen (99), Pekka Rautiainen (89), Irmeli Henriksson (75), Jari Mäkinen (60), Maaret Ojavalli (56) uusi, Päivi Helminen (53) uusi. Sittemmin Helminen on lupunut paikastaan Säkylästä muuton vuoksi. Tilalle nousi Timo Lehtonen ensimmäiseltä varasijalta.
Ennen kokousta itsenäisyyden puolustajat tarjosivat Säkylässä hernekeittoa ja palopuheita. Myös uuden kunnan kannattajat saivat äänensä kuuluviin. Tilaisuus oli ammattimaisesti järjestetty. Poliisi oli varmuuden vuoksi paikalla.
Kokouksessa uuteen Euraan päädyttiin äänin 19-8 (Säkylä) ja 16-5 (Köyliö)
Säkylän Työväentalo tiensä päässä
Satakunta Senaatintorilla
Hyvältä näyttää totesivat
Samuli Jokinen (Ulvila) Harri Lehtonen (Eura) Pentti Kivento (Ulvila) Arto Saarinen (Ulvila) Marjatta Salonen (Pori)
Työväenjärjestöjen perinteinen kunniakäynti ja seppeleenlasku Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden ?muistomerkillä Säkylän kirkkomaalla tapahtui vapun aattona. Puheen piti SDP:n Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen.
Kokoomus on Säkylän kunnallisvaalien voittaja. Se onnistui perimään siitä aikanaan eronneiden sitoutumattomien kaksi paikkaa ja nappaamaan vielä yhden keskustalta. Uuteen valtuustoon tulee siis 10 keskustasta,8 kokoomuksesta, 7 sosialidemokraateista ja 2 vasemmistoliitosta.
Säkylän valtuuston demareita tulevat olemaan (suluissa henkilökohtaiset äänet) : Tuula Erkkilä (81), Jarmo Alho (72), Irmeli Henriksson (69), Risto Palmula (69), Kari Madekivi(67), Juha Nummela (66) ja Pekka Rautiainen (57). Henkilökohtaisissa äänissä he kaikki sijoittuvat valtuuston kärkikymmenikköön. Muidenkaan ei tarvitse äänimääriään hävetä.
Ainoa nuori valtuutettu (alle 30 v) on SDP:n Pekka Rautiainen. Toisin kuin muut puolueet demarit asettivat vain yhden nuoren ehdokkaan tarjoten hänelle näin todellisen läpimenomahdollisuuden. Sen Pekka käytti.
Jos tosissaan halutaan uutta verta valtuustoon, ei laiteta nuoria ehdokkaita syömään toinen toisiaan. Tätä Alasatakunta -lehti ei vaalien alla sallinut lausuttavan julki. Pekka Rautiainen (28) hienolla tuloksellaan (57) osoitti sen demarien listalla todeksi.
kuvassa : Pekka Rautiainen, kasvatustieteiden maisteri, joka toimii tällä hetkellä Säkylän Yhteiskoulun erityisopettajana
Näin vetosimme äänestyspäivänä säkyläläisiin :
Tavallisen kansan vastaisku gallupeille
VETTÄ ,TUULTA JA TUIVERRUSTA UHMATEN UURNILLE SUNNUNTAINA
Vain annettu ääni vaikuttaa ! Tunne velvollisuutesi.
Edessä ovat Säkylän historian tärkeimmät kunnallisvaalit. Tulevat kaksi vuotta ovat erittäin työntäyteisiä. Haastetta riittää uuden Euran rakentamisessa. Naapurien kanssa tullaan käymään paljon tiukkoja neuvotteluja ennen kuin urakka on päätöksessään. Valtuustoon pitää siis saada asiat hallitsevia, kyvykkäitä kunnallisnaisia ja -miehiä.
Jokaisessa teissä asuu pieni demari. Antakaa sen valita.
Meillä on tarjota tavattoman reiluille säkyläläisille tavallisen reiluja ehdokkaita. Listallamme on tunnettuja ja tunnustettuja osaajia eri arkielämän aloilta. Heistä löytyy tarvittavaa näkemystä, kokemusta ja oikeaa asennetta. Yhteistä tusinallemme on sosialidemokraattisten perusarvojen puolustaminen tässä alati kylmenevässä ja kovenevassa maailmassa.
Heihin voit tutustua paremmin "Ehdokasesittely" -palkista aukeavalla sivulla tai napsauttamalla tästä.
Ehdokkaitamme esittäytyy myös erilaisten vaalikoneiden sivuilla. Heidän vastauksiinsa voit tutustua valisemalla oheisista linkeistä haluamasi koneen sivuston.
Hallaa luvassa(19.05.2024) Hallaa luvassa myös Pyhäjärviseudulla maanantaina ja tiistaina. Arat istutukset syytä suojata.
Maastopaloja siellä täällä(18.05.2024) Maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitoksia ympäri Suomen.
Keskisuuria tai suuria tehtäviä on ollut ainakin 16. Tehtäviä on ollut Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla..
Lääkäriliiton eutanasiakanta ennallaan(17.05.2024) Lääkäriliitto pitää eutanasiakantansa ennallaan eli se vastustaa eutanasian laillistamista, liitto kertoo tiedotteessa.
Liiton valtuuskunta keskusteli tänään asiasta..
Olkiluoto otti taas uuden seisokkipäivän(16.05.2024) Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin vuosihuollon päättyminen otti taas aikalisän. Nyt se lykkääntyi jälleen päivällä.
Teollisuuden Voima kertoo viestipalvelu..
Olkiluoto vihdoin käyntikuntoon(15.05.2024) Olkiluoto kolmosen huolto lykkääntyy jälleen ainakin yhdellä päivällä.
Teollisuuden Voima kertoo X:ssä, että päivitetyn aikataulun mukaan huolto valmistuisi tänään..
Onnea uudet valkolakit(14.05.2024) Sivujen ylläpidosta parhaimmat onnittelut uusille yliopppilaille.
Säkylän lukion uudet ylioppilaat https://yle.fi/a/74-20087741
Hulmin Pojjjaat voittoisina elokuvakisassa(14.05.2024) Elokuvaohjaaja Tiina Lymi arvosti säkyläläisen Hulmin Poijjaat -ryhmän tekemän elokuvan Kaikki kuvaa -kilpailun 8–12-vuotiaiden sarjan parhaaksi. Kyseinen..
Tiukka äänestys kouluverkosta(13.05.2024) Säkylän kouluverkon harsiminen uuteen uskoon alkoi sivistyslautakunnan kokouksesta maanantaina.
Keskustelun jälkeen äänestettiin kahden muutosesityksen välillä..
Gazaan ruoka-apua(13.05.2024) Israelin armeija on avannut Gazaan rajanylityspaikan, joka tunnetaan nimeltä Läntinen Erez, kertoo Reuters.
Armeijan mukaan rajanylityspaikan kautta Gazan pohjoisosaan..
Poutasää suosi äitienpäivää(12.05.2024) Äitienpäivää saatiin viettää pilvipoutaisessa säässä. Merkkejä kelien paranemisestä oli jo ilmassa.
Revontulia luvassa(11.05.2024) Revontulia voi näkyä Suomessa myös ensi yönä, kertoo Ilmatieteen laitos. Jos sää on pilvetön, revontulia voi näkyä viikonloppuna koko Suomessa.
Revontulet liittyvät..
Suomi kaukaloon Tsekkiä vastaan(10.05.2024) Suomi luistelee tänään illan myöhäisottelussa kaukaloon kohdatakseen kovan Tsekkien joukkueen MM-kisojen avajaisissa. Suomi ei lukeudu turnauksen ykkössuosikkeihin..
Sdp selvään gallupjohtoon(09.05.2024) Ylen Taloustutkimuksella teettämässä tuoreessa puoluekannatusmittauksessa SDP:n kannatus nousi 24,4 prosenttiin. Vastaavasti perussuomalaiset suosio laski 15,6 prosenttiin..
Sdp rustaa omaa säästölistaansa(08.05.2024) SDP sopeuttaisi Julkisen talouden suunnitelmaa kaudella 2025-2028 menosopeutuksella yhteensä 2,7 miljardia euroa ja tulosopeutuksella 3,4 miljardia.
SDP lupaa piakkoin..
Saarikko: Asiaton ja harkitsematon(07.05.2024) Keskustanuorten ulostulo seksityön yhdistämisestä maaseudun elinvoimaan oli Annika Saarikon mielestä huonosti harkittu ja asiaton, eikä vastaa hänen käsitystään..