Rantanen jättää ministeritehtävät23.08.2024 Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että jää vuoden loppuun asti pois tehtävästään. Rantasta sijaistaa loppuvuoden ajan liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.). Rantanen siirtyy sivuun lapsensa vakavan sairastumisen takia sisäministerin tehtävästä vuoden loppuun saakka. Rantanen jää pois neljäksi kuukaudeksi syyskuun alusta joulukuun loppuun. Ministerin vaihdos on väliaikaisuudesta huolimatta virallinen. Uusi ministeri nimitetään tehtäväänsä syyskuun alussa. Ranteen kykyä hoitaa kahta ministerinpostia on jo epäilty. Muun muassa Antti Kaikkonen (kesk.) on kannustanut vakavaan harkintaan Rantasen tehtävää täytettäessä. |